Nuorisovaihto

Nuorisovaihto

Turun Rotaryklubin kautta on mahdollista hakeutua nuorisovaihtoon ulkomaille ns. vaihto-oppilaaksi. Klubimme pyrkii vuosittain tarjoamaan mahdollisuuden 1–2 nuorelle osallistua lukuvuoden mittaiseen vuosivaihtoon, mutta kauttamme voi myös hakeutua esimerkiksi lyhytkestoiseen kesävaihtoon. Kansainvälisyydestä ja nuorisovaihdosta muuten kiinnostuneille perheille voi Rotary-vaihtoon olennaisesti kuuluva vapaaehtoinen isäntäperhetoiminta tarjota erinomaiset mahdollisuudet vaihto-oppilastoimintaan tutustumiseen.

Vaihto-oppilaatRotaryn nuorisovaihto on turvallinen ja usein varsin edullinen tapa lähteä ulkomaille vaihto-oppilaaksi. Rotaryn nuorisovaihto on sertifioitua ja valvottua. Nuorta sitovat Rotaryn ohjeet ja säännöt, mikä on osa turvallisuutta. Nuori ja hänen perheensä koulutetaan vaihtovuoden vaatimuksiin ennen nuoren lähtöä.

Vastaanottava perhe ottaa nuoren p​erheensä jäseneksi. Vastaanottava Rotaryklubi huolehtii mm. saapuvan vaihto-oppilaan koulukustannuksista. Nuori saa myös pientä kuukausirahaa Rotaryklubiltaan. Isäntäperhe ei saa rahallista korvausta nuoren ylläpidosta.

Myös Suomeen saapuville vaihto-oppilaille tarvitaan isäntäperheitä. Nuori on vaihtovuoden aikana yleensä kolmessa perheessä, noin neljä kuukautta jokaisessa. Kun haluat tarjota turvallisen kodin Suomeen saapuvalle nuorelle, ota yhteyttä klubimme nuorisovaihtovastaavaan

Kun Rotaryklubi ottaa vastaan ulkomaisen vaihto-oppilaan, se tarkoittaa samalla, että meiltä vastavuoroisesti pääsee nuori ulkomaille. Ulkomailla koulunkäynti ei suinkaan aina ole oppilaalle ilmaista, mutta nuoren vastaanottava Rotaryklubi vastaa näistäkin kustannuksista. Nuori saa myös samat edut ja huolenpidon kuin maahamme saapuva nuori.

Kiinnostuitko nuorisovaihdosta?

Hakuaikataulut eri nuorisovaihtomuotoihin vaihtelevat. Vuosivaihdon sekä kesävaihdon hakuaika on syksyllä. Näihin vaihtomuotoihin hakevien nuorten tulee syyskuun loppuun mennessä toimittaa vapaamuotoinen hakemuksensa (n. 1 sivu) Turun Rotaryklubin nuorisovaihtovastaavalle. Vinkkejä hakemuksen kirjoittamiseen löydät Suomen Rotaryn nuorisovaihdon sivuilta. Kaikki hakemuksen lähettäneet nuoret kutsutaan tämän jälkeen haastatteluun, jonka pohjalta valinnat tehdään. Koska Rotaryn vaihto-oppilastoiminta perustuu vastavuoroisuuteen, saattavat mahdolliset kohdemaat, kuin myös vaihtopaikkojen määrä vaihdella vuosittain.

Tarkempia tietoja nuorisovaihdosta, hakumenettelystä, pääsyvaatimuksista, eri vaihtomuodoista, kustannuksista kuin myös nuorisovaihdon vastuista ja velvoitteista saat nuorisovaihtovastaavan lisäksi Suomen Rotaryn nuorisovaihdon sivuilta.

Myös isäntäperhetoiminnasta kiinnostuneita pyydetään ystävällisesti olemaan yhteydessä klubin nuorisovaihtovastaavaan.

Entä nuorisovaihdon jälkeen?

Vaihto-oppiluus ei välttämättä pääty kotiin palaamiseen, vaan halukkaat voivat jatkaa nuorisovaihtoa tukevaa toimintaa RotEx-toiminnan parissa.

Share This