Kun vaihtovuosi on nuoren oma halu ja päätös, lähtökohdat ikimuistoiseen kokemukseen ovat parhaat mahdolliset. Vaihtovuoden jälkeen vanhemmatkaan eivät ole aivan ennallaan.
Mari Schildt
Kun Rotary nuorisovaihtovuodesta on kulunut muutama kuukausi, kokemus alkaa jo asettua vanhempienkin mielessä. Mira ja Viktor Cancara, Minna ja Lennart Jaarsma sekä Minna Knifsund muistavat hyvin alun jännityksen. Cancarat lähettivät nuorensa Indonesiaan, Jaarsmat Yhdysvaltoihin ja Knifsund Ranskaan. Samoista maista saapui nuori heidän perheisiinsä.
Minna Knifsund kertoo, että omaa alkujännitystä helpotti, kun hän otti selvää Rotary-järjestöstä ja sen toimintatavoista.
– Vanhemman näkökulmasta sellainen tietynlainen huoli poistui, kun saimme tutustua järjestöön ja paikallisiin toimintatapoihin täällä Turussa. Tuli luottamus, että siellä toisessakin päässä toimitaan yhtä fiksusti. Se helpotti irti päästämistä, hän sanoo.
Vuoden aikana vanhemmat pyrkivät toimimaan, kuten Rotaryt neuvovat, eivätkä pommittaneet nuoriaan viestein ja puheluin, vaikka mielikin olisi tehnyt. Sen verran kuitenkin viestiteltiin muun muassa videopuheluin, että vanhemmat näkivät nuorestaan kaiken menevät hyvin.
– Mitään sellaisia koti-ikävän tuntemuksia ei ollut, Minna Jaarsma sanoo.
– Sovittiin, että tytär ottaa aloitteen yhteydenpitoon. Harvakseltaan hän halusi sitten jakaa kokemuksiaan. Kerran tuli viestiä moottoripyörätaksin päältä, että onpa tylsää, hän virkkaa aina välillä. Siihen äiti, että koita nyt keskittyä siihen kyydissä pysymiseen! Mira Cancara nauraa.
Itsenäisyyttä oppimassa
Usein ajatellaan, että vaihtovuosi on nuorelle ikimuistoinen ja kasvattava kokemus, mutta sitä se on myös vanhemmille, jotka saavat maailmalta uuden perheenjäsenen.
Vanhempia yllätti se, että heille tulleet nuoret olivat järjestään eläneet tavallaan suojatumpaa elämää, kuin Suomessa on tapana. Suomalaisiin verrattuna he tuntuivat ikäistään nuoremmilta. He eivät olleet tottuneet siihen, että koulu- ja harrastusmatkat voi tehdä itsenäisesti kävellen, pyörällä tai joukkoliikenteellä. Joissain maissa nuoret eivät liiku itsenäisesti missään. Vanhemmat joutuivat miettimään, miten tutustuttaa heidät suomalaiseen itsenäisyyteen ja oma-aloitteisuuteen.
Minna Knifsund sanoo, että Suomessa on hyvä mahdollisuus nuorelle harjoitella itsenäisyyttä, koska meillä on turvallista.
– Täällä voi luottaa aikuisiin, kuten opettajiin ja viranomaisiin. Voi liikkua ilman pelkoa. Maailman metropoleissa voi olla erilaista. Meillä nuoret kasvatetaan itsenäisiksi, mutta toisaalta heillä on ollut myös mahdollisuus harjoitella taitojaan.
Minna Jaarsma neuvoo antamaan tilaa persoonalle, koska jokainen nuori on erilainen. Kulttuurisia eroja kannattaa haistella herkällä vainulla, koska ne eivät välttämättä ole ilmiselviä.
– Kannattaa kohdella nuorta samalla tavalla kuin omaakin kohtelisit, ottaa ikään kuin omakseen siksi ajaksi, kun hän perheessä asuu, Mira Cancara sanoo.
Victor Cancara muistuttaa, että suomalainen käsitys, jonka mukaan me tarkoitamme sitä mitä sanomme, ei ole kaikkialla välttämättä vallitseva trendi. Hyvää tarkoittavat, pienet valkoiset valheet voivat kääntyä itseään vastaan. Voi olla kyse vaikka polkupyörällä ajamisesta: Osaako nuori todella ajaa, vai uskooko vain osaavansa?
– Kannattaa luottaa, mutta varmistaa, hän sanoo.
Kenen unelmasta on kyse?
Mitä tulee kokemuksiin ja vinkkeihin oman nuoren vaihdosta, vanhemmat mainitsevat, että suora vaihto kahden perheen kesken ei välttämättä ole paras idea. Vaikka se voi toimia loistavasti, ongelmaksi saattaa koitua, että vaihtonuoren kautta kuulee parin lähteen kautta kiertäneitä juttuja omasta lapsesta. Sama toisinpäin: Oli viisaampaa varmistaa, että oman teinin joskus suoratkin kommentit elämänmenosta uudessa kulttuurissa eivät kantautuisi Suomessa asuvan nuoren korviin.
– Olen kokenut hyväksi, että nuorella on vaihdossa useampi perhe. Toki ensimmäinen voi olla niin ihana, että siitä on vaikea lähteä, mutta useampi tuo perspektiiviä: On mahdollisuus nähdä erilaisia perheitä, Mira Cancara sanoo.
Lastaan maailmalle lähettävän vanhemman kannattaa myös ottaa hetki sen miettimiseen, kuka itse asiassa vaihtoa haluaa. Hyvää tarkoittavat vanhemmat voivat tehdä lapselleen jopa hallaa, jos puskevat nuortaan maailmalle vain siksi, että kansainvälinen kokemus tekisi lapselle hyvää. Kaikki lapset eivät ole siihen valmiita, eikä kokemus välttämättä käänny positiiviseksi vaihtovuoden aikana.
– Näkisin niin, että kaikki pitää lähteä lapsen omasta toiveesta: Siitä, että hän haluaa itse lähteä vaihtoon, ja vanhemmat tukevat prosessissa. Siinä ei saisi olla työntäviä voimia, eivätkä vanhemmat saisi olla siinä se aktiivinen osapuoli, Minna Knifsund muistuttaa.
Mahdollisuus jakaa omastaan
Vanhemmat kokevat, että he eivät itsekään ole aivan ennallaan vaihtovuoden jälkeen. He tunnistavat itsessään uutta avarakatseisuutta kulttuuristen erojen suhteen.
– Olen saanut ymmärrystä siitä, miten erilaisissa olosuhteissa ja perheissä asiat voidaan hoitaa niin toisella tavoin kuin meillä täällä, Minna Knifsund sanoo.
– On ollut ihanaa saada jakaa jotain omastamme. Jos joku pieni asia lähtisi täältä hänen mukaansa, Mira Cancara hymyilee.
Vanhemmat kertovat pitävänsä yhteyttä kotiin lähteneisiin lainalapsiinsa. Jokin jälki Suomesta on nuoriin jäänyt, sillä yksi on sanonut toivoneensa kotonaan, että saisi enemmän itsenäistä liikkumavapautta. Toinen oli kävellyt ensimmäistä kertaa kotikaupunkinsa keskustassa yksin ja tehnyt matkatkin sinne bussilla.
Jotain uutta omassakin lapsessa
Jotain uutta on myös palanneissa suomalaisnuorissa. Lennart Jaarsma kertoo huomanneensa, että kotiin on tullut asioihin aktiivisesti tarttuva nuori, joka tekee, mitä pitää. Mira Cancara kertoo, että piirteet tyttäressä, kuten itsenäisyys ja aloitteellisuus, ovat edelleen vahvistuneet.
– Meidän poikamme tuli takaisin mukanaan repullinen uusia taitoja. Hän on fiksu, kohtelias ja muut huomioiva. On hänellä niitä taitoja ollut ennenkin, mutta nyt niitä pääsi harjoittelemaan, kun oli yksin uudessa ympäristössä. On ollut kauhean kiva ottaa hänet taas takaisin kotiin, Minna Knifsund hymyilee.
