Tiistai-iltana juhlittiin Suomalaisella Pohjalla klubin jäsenten ja puolisoiden kesken perinteisessä presidentin samppanja -tilaisuudessa. Aiempina vuosina tätä on yleensä vietetty alkuvuodesta, mutta koronapandemiasta johtuen tätä oli nyt lykätty keväämmälle, ja aurinkoisissa merkeissä juhliminenhan olikin itseasiassa ihan mukavaa.

Puolalan koulun musiikkiluokan lauluesitykset olivat huikeita ralleja, klubin jäsenilleen tarjoama ruoka ja kuohujuoma maistuivat, ja presidenttimme Juha piti mieleenpainuvan puheen, nostaen pintaan positiviisia asioita kuluvalta vuodelta sekä tulevasta toiminnasta, kuten syyskaudella elpyvän nuorisovaihtotoimintamme!

Jaettiinpa tilaisuudessa jokusia Paul Harris Fellow -tunnustuksiakin eli ”pee-hoo-äffiä” toiminnassamme ansioituneille rotareille!

Share This