Hyvä rotari, olemme saaneet nauttia varsin kesäisestä syyskauden aloituksesta. Viileät säät ovat jo ovella, mutta onneksi rotarytoiminnassa on paljon mieltä lämmittävää. Kiitos, kun olet mukana! Tässä kirjeessä yhteenvetoa menneestä kuukaudesta ja vinkkejä tapahtumista alkavana kuukautena.

Uuden strategian toteuttaminen on alkanut

Kolmivuotiskaudelle 2024–2027 klubille on laadittu uusi strategia. Siinä toki on paljon myös vanhaa, sillä klubimme on jo lähes sadan vuoden ajan tuonut yhteen eri alojen vaikuttajia Turun seudulta, ja sitä se tekee tulevaisuudessakin. Klubin säännöissä määriteltyä toiminta-ajatus täydentää nyt visio, johon olemme kirjoittaneet, että haluamme tulla hyvän tekemisen suunnannäyttäjäksi, yhteisöksi, johon halutaan kuulua, ja jonka kanssa halutaan tehdä yhteistyötä. Myös hyvän tekemisen ja vaikuttamisen kohde on kirjattu näkyviin: kestävä, turvallinen, elinvoimainen ja hyvinvoiva tulevaisuus. Osana rotary-yhteisöä haluamme myös olla esimerkki ja tuki muillekin toteuttaessamme rotaryn palvelutoimintaa.

Toivon, että jokainen klubilainen löytää kestävyydestä, turvallisuudesta, elinvoimasta ja hyvinvoinnista oman kulmakivensä, sen, jonka päälle haluaa rotariutensa rakentaa. Tämän vuoden teemalla ”Magic of Leadership” pyrimme joka kuukausi vahvistamaan tunnettamme ja tahtoamme tehdä hyvää ja pohtia, millaista johtajuutta lähiympäristömme ja maailma tarvitsevat, jotta parempi tulevaisuus saavutetaan. Johtajuusteema näkyy jo viikkokokous- ja iltavierailuohjelmassamme, mm. alla mainituilla tavoilla.

Vierailulla Paraisten kaupungilla

Jäsenemme, kaupunginjohtaja Tom Simola kutsui iloksemme klubilaiset työpaikalleen Paraisten kaupungintalolle elokuun lopulla. Vastasimme kutsuun suurella joukolla ja pääsimmekin puimaan kuntajohtamisen tulevaisuutta ja elinvoimakysymyksiä kuun vaihteen leppoisana iltana. Puheenvuoro ja keskustelu avasivat oivallisella tavalla johtajuuden haasteita ja mahdollisuuksia julkisen sektorin organisaatiossa. Sanoisinpa, että vierailun päätteeksi osallistujat olivat vakuuttuneita paitsi Tomin osaamisesta ja kokemuksesta myös Paraisten vetovoimasta niin asuinpaikkana kuin yritysten toiminnan kannalta – matkailua unohtamatta. Mukanamme vierailulla oli jälleen hienosti seuralaisia ja perheenjäseniä. Se ilahduttaa minua, sillä rotary kuuluu kaikille. Kiitos isännälle ja kaikille osallistujille!

Omia johtajuustarinoita esillä viikkokokouksissa

Syyskuun viikkokokouksissa Aboa Vetus & Ars Novassa on ollut esillä kaksi mainiota tarinaa johtajuudesta ja kasvusta johtajaksi. Ensimmäisen piti Raision Seudun Koulutuskuntayhtymän johtaja ja johtava rehtori Maria Taipale. Hänen otsikkonsa oli ”Mitä olen oppinut johtamisesta?”, ja puheenvuoro oli ammattimaisen mukaansatempaava. Johtajuuden kehittämisen poluille opasti seuraavalla viikolla myös oman klubimme jäsen, Unica ravintoloiden toimitusjohtaja Krista Vanhala. Omasta urapolustaan kertonut Krista on tehnyt mittavan uran hotelli- ja ravintola-alan johtavissa yrityksissä saaden mahdollisuuden myös isojen muutosprojektien vetämiseen. Tänä päivänä hänet tunnetaan pätevänä ihmisten johtajana, jonka yksiköissä asiakaskokemus ja henkilöstön hyvinvointi ovat arvossaan. Kiitos ajatuksia herättävistä puheenvuoroista Marialle ja Kristalle sekä hyvästä keskustelusta osallistujille. Puheenvuorot antoivat meille kaikille inspiraatiota siihen, että johtajuudessa voi kehittyä.

Turku uudesta näkökulmasta

Välillä täytyy myös rentoutua. Leppoisan iltahetken vielä kesäisen lämpimässä säässä tarjosi syyskuun iltakokouksemme, kun pääsimme ”risteilemään” pitkin Aurajokea m/s Aurellalla. Opas Lena Sarlin ja varustaja Gustav Ramberg veivät meidät tarinoiden ja vaihtuvien rantanäkymien kautta uudella tavalla lähelle klubimme kotikaupunkia. Kiitos, Markus Blomquist ja ohjelmakomitea, kivasta ideasta!

Kansainvälistä tunnelmaa

Uudet vaihto-oppilaamme Sakumi ja Kiito ovat kotiutuneet Turkuun, ja viime viikolla saimme tavata myös useimmat heidän isäntäperheistään, kun Kiito piti viihdyttävän ”this is me” -puheenvuoron. Sakumi puolestaan hämmästytti suomen kielen taidoillaan jo aikaisemmin. Viirejä vaihdettiin heti heidän saapumisensa jälkeen iloisissa tunnelmissa. Kiitos nuorisovaihtotiimille ja kummeille Hanna-Maija Rosenberg ja Juha Auvinen tärkeästä työstänne!

Tulossa lokakuussa:
Uusi yhteistyökumppanimme on saaristoravintola Oobu

Ohjelmakomitean Anu Salmi ja Mikael Luukanen ovat tehneet huolellista työtä kartoittaessaan kokous- ja juhlapaikkoja klubimme käyttöön koko viime vuoden. Nyt on tullut aika klubin viikkokokousten jälleen palata lähemmäs juuriaan, aivan jokirantaan. Lokakuun puolessa välissä siirrymme kokoustamaan ja lounastamaan ravintola Oobuun, jossa käytössämme on oma kabinetti ja pöytiintarjoiltu lounas. Oobu sijaitsee perinteikkäässä Bassin talossa Auran sillan vierellä, vastapäätä kaupungintaloa, ja ravintolalla on Chaîne de Rotisseurs -tunnustus vuodelta 2022. Klubimestari Mikael viestitteli meille valinnasta jo aiemmin syyskuussa, ja lisää ravintolasta ja ravintoloitsijoista kuulet sitten paikan päällä. Kiitos klubimestarille, ohjelmakomitealle sekä kaikille palautetta ja ideoita antaneille jäsenillemme!

Luvassa huippupuhujia ja kiinnostava vierailukohde

Lokakuun huippuesitelmät käynnistyvät heti huomenna, kun Radisson Blu Marina Palaceen puhujavieraaksemme saapuu ministeri Christoffer Taxell. Hän ei suuremmin esittelyjä kaipaa, koska lienee kaikille tuttu niin politiikasta kuin yritysjohtajana. Hyvä on kuitenkin huomata, että Taxell on kotoisin Turusta ja on vaikuttanut myös paikallisesti merkittävällä tavalla, esim. Åbo Akademin kanslerina. Taxell puhuu meille johtajuudesta, ja niin tekee myös aivan uusituore maakuntajohtajamme Jyri Arponen, joka on puhujavieraanamme ravintola Oobussa 15.10.  Hän siirtyy Varsinais-Suomen liiton palvelukseen itsenäisyyden juhlarahasto Sitralta, jossa on vastannut uusien toimintamallien kehittämisestä datan hyödyntämiseen teollisuudessa ja innovaatioekosysteemeissä. Erityisesti odotan kuulevani häneltä kestävän liiketoiminnan mahdollisuuksista, ja miten niihin voi johtajuudella vaikuttaa.

Lokakuun 8. päivänä on vuorossa jälleen iltakokous. Ohjelmatoimikuntaa on taas syytä kiittää hienosta kohteesta: Pääsemme vierailemaan kaupungin siluettiin kuuluvassa Vartiovuoren tähtitornissa, jossa tapaamme Stiftelsen för Åbo Akademin skattmästare Lasse Svensin. Käythän ystävällisesti ilmoittautumassa ao. linkissä – ja tavalliseen tapaan seuralaiset ja perheenjäsenet ovat myös tervetulleita.

Ilmoittaudu tästä: Turun Rotaryklubi (tapahtumiin.fi)

Asunnottomien yö 17.10. Tuomiokirkkotorilla

Turun Rotaryklubi on edellisten vuosien tapaan tukemassa valtakunnallista Asunnottomien yö -tapahtumaa. Tällä kertaa Turun klubeista toteutusvuorossa on Turku Samppalinna. Klubimme on viimevuotiseen tapaan lahjoittanut hieman varoja jaettavien tuotteiden hankkimiseen, mutta myös klubilaiset voivat osallistua: Rotaryteltalla jaettaviksi voi lahjoittaa uusia naisten ja miesten aluskerrastoja, uusia sormikkaita ja käsineitä, uusia villasukkia sekä hygieniatuotteita. Jos haluat lahjoittaa tavaraa tai tarvitset ohjeita rahan lähjoittamiseen, ota yhteyttä Mari Kankaaseen (kankaat@gmail.com). Oman klubimme yhteyshenkilönä toimii palvelukomitean Matti Rauhala.

Jäsenuutisia

Syksyn aluksi olemme saaneet ilon toivottaa tervetulleiksi Turun Rotaryklubin jäseniksi kaksi uutta klubilaista: Anna-Mari Alkio ja Susanna Repo. Lisäksi myös koko klubilla on ollut juhlapäivä, kun jäsenemme Martti Pyhälahti on kutsuttu hallituksen päätöksellä klubin kunniajäseneksi. Lue lisää tästä.

Mukavaa lokakuuta ja Rotaryn taikaa!

Turussa syyskuussa 2024

Ainokaisa Saarinen

Presidentti, Turun Rotaryklubi – Åbo Rotaryklubb

Share This