Hyvät rotariystävät!

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Hyvää itsenäisyyspäivää sekä rauhallista ja turvallista joulun ja uudenvuoden aikaa!

Joulukuu on lähtenyt käyntiin, ja pari joulukalenterin luukkuakin on jo ehditty avata! Klubimme syyskaudesta on jäljellä enää yksi varsinainen viikkokokous ti 5.12. ja tuolloin kuulemmekin kiinnostavan luennon TVO:n turvallisuuspäälliköltä V-P Nurmelta Olkiluodon ydinvoimalasta. Tämän jälkeen kokoonnumme poikkeuksellisesti keskiviikkona 13.12. vielä Ravintola Sigyniin Lucian päivän joululounaalle, jonka jälkeen on aika rauhoittua joulunviettoon, palataksemme Rotary-toiminnan pariin taas tammikuussa akut ladattuina.

Toivotan kaikille hyvää itsenäisyyspäivää sekä rauhallista ja turvallista joulun ja uudenvuoden aikaa! Muistetaan kuitenkin omaa itsenäisyyttämme juhliessamme ja joulua viettäessämme myös niitä ukrainalaisia, jotka perheen kesken juhlimisen sijaan edelleen taistelevat oman itsenäisyytensä säilyttämiseksi. Tämän lisäksi jätän kaikkien mieliin pohdittavaksi vielä pari loppuvuoteen liittyvää turvallisuusaihetta.

Kun jouluna valaisemme kotejamme lämpimillä kynttilöillä, jotka luovat ainutlaatuista tunnelmaa, on tärkeää muistaa, että avotuli tuo aina mukana riskinsä. Varmistetaan siis, että kynttilät ovat tukevissa kynttilänjaloissa ja sijoitettu palamattomalle alustalle. Sammutetaan ne aina poistuttaessa huoneesta, ja pidetään ne poissa lasten ja lemmikkien ulottuvilta. Myös takkatulen käsittelyssä paukkupakkasilla tulee olla huolellinen!

Itselläni on omasta lapsuudestani varoittava joulukokemus, kun olimme perheen kesken kantamassa lautasia joulupöydästä keittiöön, ja sillä välin ruokailupöydän kynttilän sydän taittui kynttilän ulkopinnalle ja sytytti kynttilänjalat koristeen ja sitä myötä pöytäliinan sekä ruokailupöydän lakkapinnan palamaan!

Muistan, kuinka isäni kaapi palavan pöytäliinan kasaan ja heitti pöydällä olleet astiat, kynttilät ja koko pöytäliinan terassin ovesta lumihankeen, jotta päästiin jatkamaan alkusammutustöitä ja tuuletusta.

Sellainen joulu sillä kertaa… Ollaan siis aidosti varovaisia!

 

Uudenvuoden juhlaan kuuluvat ilotulitukset tuovat taivaalle upean valoshown, mutta myös tässä on tärkeää noudattaa turvallisuusohjeita. Mikäli päätätte ampua omia ilotulitteita, muistattehan noudattaa paikallisia säädöksiä ja ohjeita niiden käytöstä. Käyttäkää suojalaseja, pitäkää huolta riittävästä etäisyydestä ja varmistakaa, että ilotulitteiden käsittelyssä on mukana vastuulliset aikuiset.

Kun jaamme nämä turvallisuusperiaatteet perheemme, ystäviemme ja naapuriemme kanssa, luomme yhdessä turvallisemman ympäristön nauttia näistä kauniista hetkistä. Toivotan teille kaikille lämpöä, iloa ja turvallisuutta tulevien juhlien aikaan.

 

Allekirjoitus
Presidentti

Share This