Hyvät klubilaiset,

taas on aika kertoa hieman ajankohtaisia asioita.

Kaikki tiedämme, mikä kriisi Euroopassa on meneillään. Monet ovat ojentaneet auttavan kätensä Ukrainan suuntaan – niin myös klubimme. Olemme lahjoittaneet 2.000 euroa puolalaiselle rotaryklubille (Club RC Gdansk Sopot Gdynia no 29534). Jäsenemme Heikki Palinilla on tuttava ko. klubissa ja saamamme tiedon mukaan klubi auttaa nimenomaan lapsiperheitä, siis perheitä, joissa äiti ja lapsi ovat joutuneet sotaa pakoon isän jäädessä taistelemaan. Rahalla hankitaan ruokaa ja majoitus sekä avustetaan lasten koulunkäyntiä Gdanskissa. Osa avustuksista menee myös suorana materiaaliapuna Ukrainaan. Apu meni varmasti oikeaan kohteeseen. Niin myös toinen avustuserämme.  Klubi lahjoitti toiset 2.000 euroa piirin ohjeistuksen mukaan ruotsalaisten rotarypiirien kanssa hankkeeseen, jonka välityksellä tuemme UNICEF ja UNHCR -projekteja Ukrainassa. Rotareiden yhteistyökumppanina toimii ruotsalainen Akelius Foundation -säätiö. Akelius Foundation on luvannut tuplata jokaisen rotareiden lahjoittaman euron.

Korona on vaikuttanut ohjelmaamme ja jouduimme tekemään viime hetken muutoksen. Ensi viikolla kuulemme uuden jäsenemme Mikael Luukasen ego-esitelmän. Tiistaille suunniteltu esitys Turun uudesta Musiikkitalosta siirtyy pidettäväksi 3.5. Silloin saamme kuulla TFO:n intendenttiä, Nikke Isomöttöstä.

Seuraava iltakokouksemme suuntautuu 29.3. Kakolaan. Vierailu alkaa 17.30, joten pyydän olemaan hyvissä ajoin ennen sitä paikalla. Tapaamme 17.30 osoitteessa Kakolankatu 14. Paikalle pääsee parhaiten Portsan puolelta, Sofiankadun kautta ja mäkeä ylös. Parkkipaikkoja löytyy sekä muurin sisä- että ulkopuolelta. Vierailu on luonnollisesti avec. Ilmoittautumiset osoitteeseen barbro.kanerva@icloud.com tai numeroon 0400 823 990, viimeistään perjantaina 25.3.

Vuosittainen piirikonferenssi, rotaryvuoden kohokohta lähestyy. Piirikonferenssi ja Governors Ball järjestetään Salossa, Astrum-keskuksessa 9.–10.4.2022. Ohjelmassa on sekä asiaa että viihdettä, upeaa Governor’s Ball -illallista unohtamatta. Piirikonferenssi on avoin kaikille rotareille, ja huomatkaa, että edellisen piirikonferenssin jälkeen liittyneet uudet rotarit osallistuvat veloituksetta.

Ohjelma sekä ilmoittautumislomake löytyvät tämän linkin takaa: https://rotary.fi/d1410/events/piirikonferenssi-9-10-4-2022/. Sieltä löytyy myös Governor’s Ballin illallismenu. Toivottavasti mahdollisimman moni jäsenistä olisi mukana. Linkki tapahtumaan löytyy myös omilta kotisivuiltamme. Muistakaa muutoinkin vierailla säännöllisesti sivuillamme. Sieltä löytyvät ajankohtaiset asiat sekä päivitetty kevään ohjelma.

Olemme myös saaneet edustavan joukon Tarton klubin vuosijuhliin 22.–24.4. Kuulemme aikanaan varmasti terveisiä mukana olleilta.

Kaikesta huolimatta hyvää alkavaa kevättä

Juha A

Share This