Rakkaat rotariystäväni,

Fiilikset jäsenistömme Signal-ryhmästä vuoden takaisesta käätyjen vaihtokokouksesta.

Rotary-vuosi 20232024 alkaa kääntyä loppua kohti, ja niin myös minun klubipresidenttikauteni. Kevään viimeinen viikkokokouksemme pidettiin tänään, ja jäljellä on enää presidentin käätyjen vaihtokokous ensiviikon tiistaina 18.6. klo 18 Villa Marjaniemessä. Toivon näkeväni mahdollisimman monen klubimme jäsenen aveceineen tilaisuudessa, joka on itselleni haikea päätös kaudelle, mutta samalla klubillemme aimoharppaus kohti tulevaa Rotary-kautta.

Jos olisin etukäteen arvannut kuinka työläs ja moneen suuntaan repivä klubipresidenttikaudesta tulee, en tiedä olisinko leikkiin lähtenyt. Mähän liityin Rotaryyn 2017 lopulla soittamalla silloiselle piirikuvernöörille, Risto Suvialalle, että: ”Tarvitsisin aikuisiällä uusia ystäviä ja haluaisin mukaan Rotary-toimintaan. Miten pitää toimia?” Risto kysyi haluanko isoon vain pieneen klubiin, johon vastasin, että tietenkin isoon, jotta saan enemmän ystäviä, ja niin Risto ohjasi mut Turun Rotaryklubin silloisen presidentin, Hanna-Maija Rosenbergin juttusille, joka kummitti mut klubiin. Alusta lähtien ilmaistiin, että uutena jäsenenä kannattaa lähteä hallitustehtäviin, niin Rotary-aate ja -organisaatio aukeavat nopeammin, ja niin tein, vaikken ikinä miettinytkään, että nyt ollaan ”pressaputkessa”.

Klubin kolmos-, kakkos- ja ykkössihteerinä toimiessa tuli klubin kuviot tutuiksi ja opin jäsenistön nimet ja naamat aika nopeasti ulkoa, ja muutenkin tutustuin jäsenistöön ja muihin klubeihin, mitä lähdin Rotary-toiminnasta hakemaankin. Sitten varapresidenttinä ja tulevana presidenttinä alkoi aueta oma roolini klubin hallinnossa sekä vastuuni esimerkkinä ja roolimallina muille rotareille. En kyllä koe tätä ihan täysin vielä sisäistäneeni, eli jotain jää vielä Past President -kaudellekin opittavaksi…

112-päivä

Turvallisuusteema näkyi klubimme viikkokokouksissa ja nettisivuillamme säännöllisesti.

Omaan klubipresidenttikauteeni valmistautuessani vanhemmat jäsenet klubissa neuvoivat, että jokainen pressa tekee kaudestaan oman kaltaisensa. Itse päätin ottaa klubin viikko-ohjelmien teemaksi turvallisuuden, koska entisenä poliisina ja koko elämäni turvallisuusalalla ja pahuudentorjunnan parissa työskennelleenä tää oli itselleni luontaisinta, ja samaan aikaan Venäjä kävi hyökkäyssotaa Ukrainassa, Suomi liittyi NATO:oon, ja omalla tietoturva-alallanikin koetaan melkoisia mullistuksia tekoälyvallankumouksen merkeissä. Teema näkyikin viikko-ohjelmassa kiinnostavien luennoitsijoiden myötä, ja koitin omissa nettisivuillamme julkaisemissani presidentin uutisissa myös tuoda ajankohtaisia turvallisuusnäkökulmia julki.

Pressavuoteni toiminnasta todettakoon, että ohjelmakomitean järjestämät viikottaiset esitelmät sekä iltakokoukset ovat saaneet todella hyvää palautetta, kun olen jäsenistöämme soitellut aakkosjärjestyksessä läpi, ja myös kokousten ohella järjestetyt juhlatilaisuudet, kuten rapujuhlat, joululounas, presidentin samppanjatilaisuus ja vappulounas ovat saaneet kehuja.

Asunnottomien yö

Palvelutoimintaa tehtiin näkyvästi mm. Asunnottomien yössä.

Kehuja on myös tullut siitä, että klubimme on koronatauon jälkeen vihdoin päässyt myös aktiivisemmin mukaan palvelutoimintaan, ja kuluneen kauden aikana olimmekin mukana Asunnottomien yön Rotary-klubien osuuden vetovastuussa, klubillamme oli iso rooli viime marraskuussa pidetyssä kaikkien Turun alueen Rotary-klubien yhteisessä Open House -avointen ovien tilaisuudessa, tammikuussa muutama aktiivinen jäsenemme käynnisti Rotary Leadership Institute (RLI) -koulutuksessa ideoimansa SE- eli Suomella Eteenpäin -hankkeen pilottijakson, jossa jäsenemme mentoroivat maahanmuuttajataustaisia naisia, kevätkauden päätteeksi olimme mukana uuden jäsenemme Anna Vaihisen järjestämässä kiusaamisen vastaisessa Rauhaa & Respektii -tapahtumassa Turun Kauppatorilla, ja nyt viimeisen viikkokokouksemme aikana Past Presidenttimme Turkka Tunturi organisoi venekunnallisen partiolaisia laskemaan lasikuituhaahkat Aurajokeen turkulaisten ja turistien iloksi. Ja jos siinä ei vielä ollut tarpeeksi, niin pitkäaikainen jäsenemme Dan Wilén masinoi tulevalle heinäkuulle Tall Ships Racesin viimeisen päivän ’Purjeiden paraatiin’ hyväntekeväisyystapahtumaa, jossa Rotary & Friends -hengessä päästään seuraamaan purjelaivojen yhteislähtöä Turusta VIP-alueelta, ja tapahtuman tuotot menevät hyväntekeväisyyteen!

Klubiviirien vaihto vaihto-oppilaan kanssa

Klubikokoukset ovat tärkeä osa Rotary-toimintaa, ja monelle jäsenellemme ne ovat se tärkein toiminnan muoto!

Olen yrittänyt olla kaikissa viikkokokouksissamme mukana, mutta perhesyistä olen joutunut usein luistamaan joka kuun viimeisen tiistain iltavierailuista. Olen kuitenkin pyrkinyt olemaan aika monessa hankkeessamme osallisena tavalla tai toisella joko suunnittelemassa tai toteuttamassa, mutta ihan kaikkeen ei aina pysty taipumaan. Olenkin kiitollinen isolle klubillemme siitä, että meillä on aktiivisia ja innokkaita jäseniä, joihin voi luottaa, että sovitut asiat, tapahtumat ja tempaukset hoituvat.



Kippis kaikille klubimme jäsenille, ja kiitokset siitä, että sain toimia presidenttinänne 2023–2024

Päällimmäisenä omasta presidenttikaudesta jäi mieleeni kiitollisuus mahdollisuudesta olla mukana klubin tekemisessä ja muokkaamassa klubin toimintaa ja tulevaisuutta. Joku itseäni fiksumpi aikoinaan muotoili asian, että tämän tyyppisistä palvelu- ja hyväntekeväisyysharrastuksista saa itselleen takaisin sen, mitä itse on valmis laittamaan likoon harrastukseen. Totean näin, että pressakauteni ajan Turun Rotaryklubi oli mulle tärkein ja aikaavievin harrastukseni, joka työllisti mua ajoittain enemmän kuin palkkatyöni, mutta näin jälkeen päin arvioiden se oli panostuksen ja uhrauksen arvoinen. Kiitos vaimolleni, Eeva-Liisalle, joka on itsekin rotari ja Past President omassa klubissaan, eli vaimoni ymmärsi mun menojani ja vastuitani ja salli mulle sen vaaditun panoksen antamisen – ajoittain jopa perheen kustannuksella.

Näillä sanoin, kiitokset kaikille jäsenillemme kuluneesta Rotary-vuodesta, ja erityiskiitos klubimme hallituksen jäsenille tuesta ja avusta. En olisi pärjännyt ilman apuanne! Pressakäätyjen vaihtokokouksessa nähdään!

 

Allekirjoitus
Presidentti

Share This