Turun kesän voi julistaa alkavaksi virallisesti, kun Reima Nurmikon Haahkat palaavat jälleen Aurajokeen. Haahkat lasketaan vesille tiistaina 11.6.2024 tutulle paikalle Aboa Vetus Ars Novan eteen. Yleisö voi seurata vesillelaskua rannalta.
Turun kulttuuripääkaupunkivuonna 2011 syntyneet, kaarinalaisen taiteilija Reima Nurmikon käsialaa olevat Haahkat ovat jo useana vuonna majailleet kesän Aurajoessa niin turistien kuin kaupunkilaistenkin ilona. Haahkat palaavat tutulle paikalleen Aboa Vetus Ars Novan eteen jälleen tiistaina 11.6.2024 klo 13.15. Vesillelaskusta vastaa tänä vuonna Turun Rotaryklubi.
– Rotary on kansainvälinen palvelujärjestö ja paikallisten klubien tarkoitus on tehdä hyvää omalla paikkakunnallaan. Haahkojen vesillelasku onkin hyvä ja konkreettinen esimerkki siitä, miten rotarit toimivat oman yhteisönsä hyväksi, toteaa Turun Rotaryklubin presidentti Mikko Ylivakeri.
Yleisö on tervetullut seuraamaan vesillelaskua, joka alkaa tiistaina 11.6.2024 noin klo 13.15.